14. lokakuuta 2014

Rally-tokokisat Kuopio 11.10.2014

Lauantai oli rankka, mutta mahtava päivä! Aamulla hallille klo 7.30 ja kotiin päsin klo 17 aikoihin. Kaiken lisäksi perjantaina illalla olimme hallilla järjestämässä kaiken valmiiksi, ja sieltä pääsimme kotiin vasta klo 23.30 aikoihin. Mutta kunnialla selvittiin kisoista ja todella paljon hyvää palautetta olemme saaneet järjestelyistä!
Aamulla en ottanut Lunaa ollenkaan mukaan, sillä alokasluokka oli viimeisenä, vasta klo 12. Ensin olivat avoin luokka ja voittajaluokka. Minä toimin avoimessa pisteidenlaskijana.
Kisasin Lunan kanssa alokasluokan toisena, numerolla 14. Oon oikein tyytyväinen kisasuoritukseen. Edelleen Luna vilkuili ympärilleen, mutta yllättävän vähän, se on vähentynyt taas viime kisoista. Vilkuilua oli lähinnä vain radan alussa ja lopussa, sekä pujottelun päässä, kun se tehtiin suoraan kohti yleisöä. Radalle mahtui myös monia onnistumisia ja meillä oli radalla hauskaa, mikä on tietenkin pääasia!

Pisteitä piti odotella jonkin aikaa, mutta vihdoin ne ilmestyivät seinälle lähtölistaan: saimme 77p, eli ALO1! Siis 5p enemmän kuin Joensuun kisoista. Suurin osa virheistä oli taas sellaisia pieniä 1p virheitä, esim. vino asento. Yksi -3p tuli, kun uusin liikkeestä maahan -kyltin, ekalla yrittämällä Luna istui. Meillä oli myös yksi -10p, joka tuli siitä, kun astuin vahingossa Lunan varpaille kesken radan. Se on kyllä yksi pienen koiran haittoja, kaiken lisäksi kun Luna on niin vikkelä, että oikeasti useinkin meinaan astua sen varpaille... Ei Lunaan onneksi sattunut paljoa, vähän se vinkaisi, mutta pääsimme jatkamaan heti rataa. Tuomarina kisoissa oli Minna Hillebrand.
Jäi kyllä mielettömän positiivinen fiilis näistä kisoista! Rehellisesti sanottuna, en olisi uskonut että meidän kahden ensimmäisen virallisen kisan jälkeen meillä olisi heti kasassa kaksi ALO1-tulosta, mutta kyllä vaan on! Seuraavista kisoista olisi sitten tarjolla RTK1-koulutustunnus sekä nousu avoimeen, mutta seuraavat kisat ovat meillä luvassa vasta ensi vuoden puolella.

Videon meidän kisasuorituksesta näet painamalla TÄSTÄ.



Tälläinen oli siis kisarata


Kisaradan jälkeen odottelemassa pisteitä...

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :)