12. syyskuuta 2014

Agilityn alkeiskurssi, 1. kerta

Tänään oli agilityn alkeiskurssin ensimmäinen kerta! Olen tosiaan Lunan kanssa Lila's Dogcarella agilityn alkeiskurssilla. Kurssi pidetään Musti & Mirri -areenalla, Kuopiossa.
Agility on mua kiinnostanut jo useamman vuoden ajan, mutta sopivia alkeiskursseja ei ollut täällä päin oikeastaan alkamassa. Muutamasta seikasta johtuen boikotoin KPSH:n agilitykursseja ihan täysin... mutta ei siitä sen enempää. Ja ei siis mulla muilta osin ole kyseisestä seurasta mitään moitittavaa, KPSH:ssahan me harrastetaan rally-tokoakin!
Lila's Dogcaresta olen kuullut tosi paljon hyvää, mm. monet treenikaverini ovat kyseistä yritystä kehuneet. Niinpä tarkkailin heidän kotisivujaan, ja kun agilityn alkeiskurssi ilmoitettiin alkavaksi, ilmoittauduin heti. Parin päivän kuluttua sain kuulla että mahduimme mukaan!
Ensimmäisellä kurssikerralla tänään tutustuimme hyppyesteisiin. Aikaa oli 60min ja kurssilla on 5 koirakkoa, eli jokaiselle koirakolle oli varattu yhteensä n. 10 minuutin treeniaika ohjaajan kanssa. Muuna aikana treenasin paikallaoloa ja luoksetuloa (jotka Luna kylläkin osaa lähes täydellisesti, mutta aina voi osata vieläkin täydellisemmin;)). Katselin myös toki muiden suorituksia siinä sivussa.
Ensin harjoittelimme yksinkertaista yhden esteen sarjaa. Annoin kouluttajalle palkkausalustan ja nameja, ja kouluttaja meni esteen toiselle puolelle. Kouluttaja houkutteli Lunaa, ja kun Luna katsoi sinne, päästin Lunan ja sanoin käskyn "hyppy". Aluksi mitään käskyä ei kai olisi pitänyt sanoa, mutta se tuli ihan luonnostaan multa, kun oon tottunut aina niin sanomaan. Kouluttaja kyllä sitten sanoikin, että ei se haittaa, kun käsky tuli niin luonnollisesti, ja Luna osaa käskyn jo.
Tehtävää tehtiin monta kertaa. Lunasta oli todella innokkaalla tuulella ja Lunasta näkee niin selvästi, kuinka se rakastaa agilityä. Välillä se otti vähän häiriötä eräästä paimenkoirasta, mutta kun paimenkoira meni vähän kauemmas, niin Luna kyllä sitten normalisoitui heti. Kouluttaja kehui Lunaa todella innokkaaksi ja iloiseksi mäyristytöksi. :D
Välillä oli toisten vuoro. Kun tuli taas meidän vuoro, otimme kahden esteen sarjaa. Samalla tekniikalla, kuin ensimmäistäkin tehtävää. Myös sarja sujui meiltä mielestäni tosi hyvin, tosin ollaanhan me sitä vähän harjoitelleetkin jo ennestään, koska myös rally-tokossa on kyseinen tehtävä. Tätäkin tehtävää otettiin monta kertaa. Luna ei olisi halunnut lopettaa ollenkaan, vaan olisi luultavasti halunnut jatkaa koko illan.
Mulle jäi tosi hyvä maku jo tästä ekasta treenikerrasta, vaikka tänään ei vielä niin hirveän paljoa päästy treenaamaan. Luna oli todella innokas ja käyttäytyi tosi hyvin, vaikka paikalla oli uusia vieraita koiria, eikä hallikaan ole se meidän vakiotreenihalli, vaan vähän vieraampi. Kouluttaja on todella mukava ja ammattitaitoinen. Opetus on todella yksilöllistä, siitä mä tykkään! Samoin muut kurssilaiset olivat todella ystävällisiä. Odotan jo innolla ensi viikon treenejä, silloin on luvassa lisää hyppytreenailua sekä putki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)