26. kesäkuuta 2011

Me lähdetään leireilemään!

Huomenna siis lähden Lunan kanssa koiraleirille, Nurmekseen, Hyvärilän leirikeskukseen! Vähän jännittää, että mitä siitäkin tulee, kun Luna on ekaa kertaa poissa kotoa niin kauaa ettei muut meidän perheestä ole mukana. Mutta eiköhän Luna siihen ihan hyvin suhtaudu, toivon niin ainakin! :D
Lähden sinne parhaan ystäväni ja hänen vehnäterrierinsä Mimmin kanssa. Ja leiri siis kestää viikon, eli 27.6.-1.7. Se leiri on 4H-liiton järjestämä, ja siellä treenataan mm. agilitya, tokoa, rally-tokoa ja näyttelyitä. Ensi viikonlopun aikana koetan taas päivittää tätä blogia, ja lisäilen varmasti tänne myös paljon kuvia siitä leiristä. Meille on kyllä tulossa aika vilkas viikonloppu, kun se koiranpetu on tulossa ainakin näillänäkymin lauantaina!

















22. kesäkuuta 2011

Kuvia rally-tokosta

Minulla oli kaveri mukana kuvaamassa minun ja Lunan rally-tokotreenejä tänä tiistaina, eli eilen.
Tuossa alla siis muutama kuva treeneistä. Harmi vain, kun silloin oli juuri satanut, ja maa oli aivan märkä, joten Lunalla on siksi kurapuku ja minun hiukseni on ihan märät. No, ei voi mitään! =D



12. kesäkuuta 2011

Koiranpentu

Kävimme tänään katsomassa sitä tulevaa koiranpentua kasvattajan luona. Lilla oli niiiiiiiiin ihana ja pieni ja suloinen ♥ Otamme varmaan sen punalaikullisen tytön, jos se näyttää yhtä lupaavalta vanhempana. Mutta jos se mustalaikullinen tyttö vaikuttaa lupaavammalta, niin otamme sitten sen. :) Tässä muutama kuva pennuista: 


Mustalaikullinen tyttö

Punalaikullinen tyttö


Siskokset



Poika

11. kesäkuuta 2011

Pieksämäki KR 11.6.2011.

Pitkä, kuuma ja raskas, mutta oikein mukava Pieksämäen reissu on ohi! Aamulla seitsämältä lähtö ja illalla seitsämän jälkeen kotona. Oli tosiaan erittäin kuuma ilma, mutta Lunskuukkelis esiintyi silti todella kauniisti ja kiltisti. ♥ Menimme tuonne näyttelyyn junalla, ja se olikin Lunan ensimmäinen kerta junassa! Luna suhtautui siihen todella hyvin, paitsi oli välillä vähän rauhaton, kun oli niin kamalan kuumakin. 

Tuloksena AVO ERI AVK3


Olen tuohon meidän maastonakkiin tosi tyytyväinen, vaikka ei tällä kertaa SA:ta saatukaan :) 

Tuomarina mäykyillä tänään Arja Koskelo

Arvostelu:
 "Erinomainen tyyppi. Miellyttävä pää. Hyvä kaula, eturinta ja rungon syvyys. Hieman pehmeyttä ranteissa. Hyvä oikeanlaatuinen karva. Hieman pulskassa kunnossa. Liikkuu erittäin hyvin, tehokkaalla potkulla. Miellyttävä luonne." 
















10. kesäkuuta 2011

Mätsäripäivä

Päätimme eilen käydä mätsäreissä harjoittelemassa, kun huomenna on se Pieksämäen näyttely. Olin siellä mätsärissä kaverini kanssa. Päivä oli ollut todella kuuma, eikä illaksi helpottanut yhtään. Ne mätsärit oli Kuopio-hallin kentällä, onneksi kentän reunassa oli puita joiden alle pääsi varjoon.
Luna jaksoi esiintyä todella upeasti, vaikka olikin niin kuuma. Meillä oli parikilpailussa parina mastiffi(?) tai joku sen tapainen, en ole ihan varma. Tuomari oli todella mukava, eikä juoksuttanut meitä paljoa koska oli niin kuuma ilma. Tuomari tykkäsi meistä enemmän, joten saimme punaisen nauhan! :) Aikuisia koiria ei ollut kun jotain 13, joten pitkään ei tarvinnut odottaa aikuisten punaisen nauhan saaneiden kehää. Luna edelleen esiintyi hyvin, ja menestys jatkui: tuloksena oli PUN1! Jäimme sitten odottelemaan että best in show -kehä alkaisi. Kehässä oli tuomarina kaikki kolme tuomaria, jotka olivat tuomaroineet mätsärissä. Meitä ei enää juoksutettu, vaan katsottiin vain seisotuksen perusteella. Tuomarit miettivät aika pitkään, mutta Luna jaksoi seisoa kiltisti paikallaan, vaikka silllä oli varmasti todella kuuma. Sitten tuomarit luettelivat viisi parasta, jotka pääsivät jatkoon. Ja Luna oli yksi niistä!! Tuomarit miettivät vielä hetken, ja sijoittivat kaikki viisi kehässä vielä olevaa koiraa parhausjärjestykseen. En meinannut millään uskoa, kun Luna sijoitettiin kakkoseksi! Luna siis oli päivän päätteeksi vielä BIS2!!!!! Olen niiiiiiin ylpee meidän pikku Lunskuukkelista, se jaksoi esiintyä niin kauniisti

5. kesäkuuta 2011

LOMA!

Jeejeejee, eilen siis alkoi virallisesti KESÄLOMA! :)
Nyt kerkiää paremmin viettää Lunan kanssa aikaa ja käydä pitkillä lenkiellä, kun on koko päivä aikaa eikä tarvitse lukea kokeisiin. Ensi viikonloppuna olisi sitten Pieksämäen näyttely!