24. maaliskuuta 2011

Kuvia ja vähän kuulumisia

En ole nyt kirjoitellut, kun ei ole oikein mitään erikoisempaa tapahtunut. :) Kävimme kuitenkin tänään pitkällä lenkillä. Ensin menimme jäälle, mutta siellä oli hirveä tuuli, joten menimme sitten metsään. Luna oli tosi innoissaan !

Ja sitten vielä pari päivää sitten otettu kuva Lunasta ja näyttelypalkinnoista :)

13. maaliskuuta 2011

Kuulumisia

En ookkaan nyt melkein viikkoon muistanut kirjoitella...
Ihanaa, kun kevät on tulossa! Ulkona lumi sulaa, ja siellä on lämpöasteita. Lunakin on tästä ihan innoissaan, kun tulee lämmin eikä tarvitse enää pitää ahdistavia pukuja päällä ja pääsee mökille jahtaamaan hiiriä! =D ♥ 

Luna pari päivää sitten jäällä lenkillä. Takana kuvassa Lunan kaveri vehnäterrieri Mimmi! :)











 Tässä toinen kuva tältä talvelta, tosin kuva on otettu joskus helmikuun lopulla.














































Käytiin myös tänään Itä-Suomen mäyräkoirien järjestämillä mäykkytreffeillä. Siellä oli aika paljon mäykkyjä, karkkareita oli eniten. Harjoittelimme siellä näyttelyitä varten. Olenkin Lunaan hirmu tyytyväinen, taas kerran Luna esiintyi hienosti. Mutta vielä on treenattavaa! Lunahan kävelee kuin unelma, siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta pöydällä oloa ja seisomista pitää vielä harjoitella. Kentällä oli myös yksi tokoeste, hypytin Lunaa sen yli ja se oli tosi innoissaan ja hyppäsi vähän isommankin esteen ongelmitta. Mietinkin, että aloitan Lunan kanssa agilityn, kunhan jossain alkaisi alkeistyhmä!

7. maaliskuuta 2011

Käytiin mätsäreissä

Käväistiinpä Lunan kanssa lauantaina, siis 5.3. mätsäreissä täällä Kuopion hukkahallilla! Tulokseksi tuli sininen nauha, eikä muuta sijoitusta tullut, mutta Luna juoksi oikein kiltisti rimpuilematta ja antoi tuomarin tutkia pöydällä. Olen Lunskuukkeliin hirmu tyytyväinen! :)♥

Seuraavat viralliset näyttelyt, minne myö ollaan Lunan kanssa menossa on vasta toukokuussa, Tohmajärven ryhmis 8.5. ja Varkaus 29.5. Tosin Tuusiniemen ryhmis olisi ollut tänä viikonloppuna, mutta sinne ei päästy sillä Luna oli tarkoitus astuttaa helmikuun lopulla, mutta ei siitä mitään tullutkaan. Ei Luna ja Brutus(Dynarock`s Ring Arthur) olleetkaan yhtään kiinnostuneita toisistaan, olisikohan ongelmana ollut väärä päivä, vai se että molemmat ovat niin nuoria... Kuitenkin, Luna olisi tarkoitus seuraavasta juoksusta astuttaa, emme tosin tiedä vielä astutammeko samalla uroksella vai jollakin toisella .
Alla oleva kuva on otettu juuri näistä lauantain mätsäreistä. Kuvan otti äitini. :)

6. maaliskuuta 2011

Luna esittäytyy :)


Blogissani kerron lyhytkarvasen kääpiömäyräkoiratyttö Lunan elämästä. Luna on syntynyt 28.2.2009, eli Luna täytti helmikuun lopussa, alle viikko sitten 2vuotta! Synttäreitä juhlittiin kakun ja lahjojen kera. Luna on luonteeltaan ihmisystävällinen ja todella kiltti, mutta kuitenkin aika arka muita ihmisiä kohtaan. Lunan lempipuuhaa on varmasti syöminen, se on todellinen ahmatti!
Luna, oikealta nimeltään Te-Biit`s Uniriepu, tuli meille huhtikuussa 2009, 7 viikkoa vanhana. :)

Lunaahan on myös näyttelyissä käytetty, ja aika hyvällä menestyksellä! Lunalla on tällä hetkellä kasassa kaksi sertiä, ja kolmatta metsästetään ;) Luna on ollut myös VSP, ja sen lisäksi Lunalla on vara-sert ja mäyräkoirien erikoisnäyttelystä pentuluokassa saatu KP!